Pennut senkun kasvaa

Tässä onkin taas päässyt vierähtämään aikaa viime postauksesta. Koko kisukompanja voi hyvin. Pennut täyttävätkin perjantaina jo 8 viikkoa. Niin se aika vaan vierähtää. Pennut ovat vallanneet jo kiipeilypuun. Ensimmäisenä sinne yritti Eino Lyydin perässä, mutta ei päässyt ensimmäistä tasoa pidemmälle. Ensimmäinen joka kipusi ylimmälle tasolle saakka, oli yllätys yllätys taas Tyyne 🙂 . Kovasti koitimme nostella Tyyneä ylätasolta pois, mutta Tyynellä onkin jo siperiankissan vahva päättäväinen luonne. Tyynepä ei helpolla luovuttanut vaan bumerangina kipusi aina vain uudestaan ylös. Lilja-Tädin oma rauha ylimmällä tasolla on siis mennyt, mutta onneksi hän pääsee kirjahyllyn päälle. Lilja myös nauttii päikkäreistä pentujen kanssa, varsinkin Helvin ja Einon.

20190403_225749.jpg
Eino ei vielä ihan tässä vaiheessa uskaltanut ylimmälle tasolle kavuta. Vasemmalla kurkkii Helvi

Kiinteä ruoka maistuu hienosti pennuille. Montaa erilaista makua ollaankin jo maisteltu. Kanaa, tonnikalaa, sydäntä, maksaa, kalkkunaa. Ovatpa päässeet jo makustelemaan poroa ja karitsaakin. Gourmet ipanoita siis 🙂 . Tällä viikolla oli myös jännittävä reissu Lyydi-Mammalla ja pennuilla. Ensimmäinen eläinlääkärireissu. Lyydiä vähän matkustaminen jännitti, mutta pennut olivat kopissa rauhallisesti ihmetellen. Eläinlääkärin tutkimus jännitti hieman Einoa ja Helviä. Tyyneä tuntui vain häiritsevän ettei päässyt vipeltämään. Rokotuksetkin meni oikein mallikkaasti, eikä kukaan piipannut yhtään. Kotimatkalla autossa sitä vedettiinkin tirsoja.

Lyydi-Mamma ja Lilja-Täti ovat alkaneet leikkimään pentujen kanssa hurjia hippaleikkejä. Kaikki suorastaan nauttivat kovasti hurjasta vauhdista. Ipanat vaan alkavat olla kohta jo nopeampia kuin isot kisut 😀 ! Ovelasti pennut sujahtavat sohvan alle minne Mamma ja Täti eivät niin sukkelaan pääsekkään. Pennut ovat taas saaneet uuden turbovaihteen. Helvi on oikein vikkelä sulkahuiskun saalistaja. Hän harkitsee liikkeensä tarkkaan ja käy ripeästi kiinni. Tyyne taas kun lähtee huiskun perään niin sitä mennään eikä meinata. Ei ole väliä onko edessä esteitä, ne hypitään yli ja mennään perään. Eino taas luottaa saalistuksessa massaan ja hyppää koko pikkukollin suurella elopainolla huiskun päälle.

Nyt kun pennut ovat saaneet ensimmäisen rokotteenkin voidaan pian lähteä nuuskimaan ilmaa parvekkeellekin. Sturdista käsin näin alkuun ainakin.

Kuvat pennuista ovat viime vkolta kun he olivat noin 6,5 viikkoisia.

20190401_144158.jpg
Tyyne on hienosti jo kiivennyt kiipeilypuun ensimmäiselle tasolle
20190330_175928.jpg
Välillä Tyynelle painikaveriksi kelpaa myös tohveli
20190401_150406.jpg
Taitaa jo Tyyneä väsyttää tohvelipainin jälkeen
20190401_162128.jpg
Onneksi ei tarvise päikkäröidä yksin vaan voi kölliä yhdessä. Tyyne ja Helvi yhteisillä nokosilla
20190401_161010.jpg
Ja kun uni iskee sitä on parempi vain ottaa tirsat, riippumatta miten ja mihin simahtaa. Eino simahtaneena nojaten kaappiin.
20190401_161211.jpg
“Älä kuvaa! Me nukutaan nyt!”, tuumaa Tyyne nojaten Einoon.
20190401_172405.jpg
Ja kun on aikansa torkuttu onkin taas pian aika leikkiä. Tyyne vasemmalla, Helvi keskellä ja Eino oikealla.
20190401_172348.jpg
Eino taitaa olla vielä vähän uninen tai pohtii jotain tärkeää, esimerkiksi missä on Lyydi-Mamman maitobaari
20190401_174623.jpg
Nyt sitä on jo aika leikkien! Helvi antaa leluhiirelle kyytiä!
20190401_175052.jpg
Välillä mukava seurata muiden kisujen menoa, tuumaa Helvi.
20190401_175057.jpg
Jaa-a sitä varmaan pitäisi jo kirmata johonkin
20190401_175202.jpg
Nyt onkin Tyynen vuoro näyttää hiirelle saalistustaitojaan
20190401_174118.jpg
Juoma-automaatti on palannut takaisin lattialle vakiopaikalleen pentujen kasvettua. Helvi ihmettelee mikäs se semmoinen automaatti on?
20190401_182323.jpg
Nyt onkin Einon vuoro ihmetellä lirisevää laitosta.
20190401_175344.jpg
Einoa taisi jäädä mietityttämään lirisevän laitoksen arvoitus.
20190401_153141.jpg
Kaikkea jännää sitä riittää pikku kisuilla ihmeteltäväksi, miettii Helvi
20190401_153246.jpg
Tässä kaikessa ihmettelyssä sitä tuleekin jo nälkä. “Saisinko sapuskaa kiitos!”, toivoo Helvi
20190401_174124.jpg
Ja kun murkinat on mussutettu on aika taas käydä ruokalevolle. “Minä menen nyt ruokalevolle, älkää häiritkö”, ilmoittaa Eino
20190401_145839.jpg
Kun pikku kisut ovat päivälevolla saa Lyydi-Mamma rauhassa teurastaa hurjaa saalistaan nitriilihanskaa 😀
20190402_001835.jpg
Kun olet monta kertaa koittanut saada pennuista somaa yhteiskuvaa – tuskastellen heidän vikkelyyttään – osaavat he illan päätteeksi yllättää! <3

Vastaa