Kaksi viikkoa on siis jo pentujen syntymästä vierähtänyt ja pentujen oli aika saada nimet. Jotta nimet voisi antaa tarvitsi myös tietää pentujen sukupuoli. Kovasti tutkailimme miltä häntien alla näytti. Kuka onkaan poikanen ja kuka tyttönen. Tämä pentue olikin vähän haasteellisempi määrittää, mutta varmuus lopulta löytyi. Meillä onkin nyt täysi tyttöe ja se sai nimekseen Tanhue. Saanen esitellä teille:









Pesässä on jo hieman alkanut tapahtumaan. Taaperrustreenit on jo aloitettu ja niitä johtaa Hilma. Onpa Hilma kerran jo pesästä päättänyt mönkiä puoliksi pois, mutta Lyydi oli sitä mieltä, että pesässä Hilma vielä pysykööt. Niin kuin kuvista näkyy, pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Joka päivä sitä ollaan jo paljon isompia. Pennut ovat kiinnostuneet toisistaan ja ensi harjoituksia paineihin otetaan. Kohta sitä jo tytöt kisuaa menemään pesässä. Vielä kuitenkin keskitytään tärkeimpään eli syömiseen ja nukkumiseen.
