Meillä on pentuja

Viime viikon keskiviikkona päivällä Lyydillä käynnistyi synnytys. Synnytys ei mennytkään tällä kertaa hyvin vaan pennut syntyivät keisarinleikkauksella. Lyydin nähdessä ensimmäistä kertaa pennut, heräsi hänellä voimakas emonvaisto ja pennuista onkin huolehdittu siitä saakka pieteetillä. Alkuun Lyydi oli vaisumpi ja väsyneempi, mutta parissa päivässä hän jo piristyi huomattavasti. Olihan takana iso leikkaus ja emous on muutenkin energiaa vievää. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja pesässä voidaan nyt erinomaisesti.

Yhdessä on hyvä kölliä masulla. Pennut ovat tässä kahden päivän ikäsiä
Yhdessä on hyvä kölliä masulla. Pennut ovat tässä kahden päivän ikäisiä
Kasvaminen on väsyttävää hommaa

Pennut ovat kasvaneet todella hienosti. Lyydin masulla on viihdytty paljon ja sen huomaa jokaisen pikkuisen painossa. Erityisesti yksi sinitäplikkäistä ja ruskea ipana viihtyy nisällä pitkään.

Imuote säilyy vaikka nukkuessa 😀

Lilja on myös osallistunut pentujen hoitoon ja vahtimiseen. Alkuunsa Liljaa hieman jännitti pesän asukit ja pentuja nuuhkittiin varovaisesti. Kun Lilja oli pentuihin tutustunut, alkoi hän niitä säännöllisesti pesemään. Lilja yleensä käy pennut pesemässä, kun Lyydi on syömässä tai ottamassa hetken itselleen aikaa.

Kyllä ne Tädinkin hommat on uuvuttavia

Pentujen sukupuolista emme ole ihan vielä täysin varmoja, joten tarkkailemme vielä viikon verran hännän alusia. Väritykseltään pennut ovat sinitäplikkäitä ja ruskeatäplikäs. Viikon päästä pennut täyttävät kaksi viikkoa ja saavat silloin nimet.

Pesässä tunnelma on onnellinen ja raukea <3

2 vastausta artikkeliin “Meillä on pentuja

Vastaa