Tässä jäi kaikessa tohinassa yksi viikko väliä pentujen kuulumisia. Ipanat ovat kasvaneet kovasti ja pikku kisujen esikoulukin on jo alkanut. Kun pennut täyttivät neljä viikkoa, ei enää mikään pidätellyt heitä leikkikentän puolella. Seikkailu siis alkoi tutustumalla olohuoneeseen ja siitä muihinkin huoneisiin. Ensimmäisenä pentubarrikadin ylitystä yritti Helvi, mutta Tyyne oli ensimmäinen, joka onnistui kiipeämään pois leikkikentältä. Olohuoneessa on vipelletty siis kovaa kyytiä, mitä nyt pikku tassuista pääsee niiden luistaessa parketilla.
Esikoulukin on siis jo alkanut ipanoilla. Se tarkoittaa sitä, että pennut ovat alkaneet syömään kiinteää ruokaa ja käymään hiekkalaatikolla. Hiekkalaatikon tarkoituksen ensimmäisenä oivalsi Eino, sitten Helvi ja viimeisenä Tyyne. Vahinkoja ei ole kyllä kellään sattunut hiekkalaatikon ulkopuolelle. Hiekkalaatikolla osataankin jo käydä mallikkaasti. Ruoka maistuu hyvin jokaiselle pennulle, ja pian varmasti jo ymmärtävät kutsun syömään.
Kovasti pikku kisut leikkivät ja painivat menemään. Sylissäkin maltetaan jo olla ja leikkiä leluilla meidän ihmistenkin kanssa. Pennut haastavat myös kovasti Lyydi-Mammaa ja Lilja-Tätiä painiin. Isot kisut kylläkin pitävät pennut ojennuksessa pesemisellä, jos äityvät liian riehakkaiksi. Tämä kuitenkaan ei sovi pennuille, joten pesuotteesta kiemurrellaan pois ja kirmataankin kauheaa kyytiä karkuun häntä pystyssä.
Ovatpa pennut päässeet jo tutustumaan lähietäisyydeltä tuomiopäivän aparaattiin eli imuriin. Ensin imuri aiheutti kauhistusta, mutta toisella kerralla sen ääni ei enää häirinnyt leikkejä. Tulivat oikein viereen seuraamaan, mikä laitos se tämä on!? Kohta meillä taitaa olla kolme pikku työnjohtajaa valvomassa imuroinnin aikana työn laatua. Reippaita ja rohkeita pikku kisuja siis.
Viime viikolla meillä kävi myös odotettu vieras. Lyydin ja Liljan kasvattaja, FI*Mäntylän kissalasta Haukiputaalta. Isot ja pienet kisut poseerasivat hienosti, kun hän kuvasi heitä. Kuvat pennuista sohvalla, Lyydistä ja Liljasta ovat siis hänen ottamiaan.

























