Keskiviikkona ipanat täyttivät kaksi viikkoa ja oli aika juhlia kissanristiäisiä. Nyt kun kahvit on juotu, kakut syöty ja juhlahumu on laskeutunut, on aika paljastaa nappuloiden nimet! Joten saanen esitellä pentueemme Taigan! Pentueessa on kolme tyttön tylleröä ja yksi pojan pallero <3
Tässä napotan enkä muuta voi, tuumaa Edna.Onnellinen pikku Edna masu täynnä maitoa
Edna on iloinen ja nautiskeleva pieni kisu. Ednan suosikkipuuhaa syömisen ja päikkäreiden lisäksi on kölliä selällään ja huitoa tassuilla. Lyydiä erityisesti huidotaan tassuilla kun kovasti pesee Ednaa.
Selma – suuri seikkailijaKyllä sitä kelpaa maailmaa ihmetellä kisukasasta Selman mielestä
Selma oli ensimmäinen pennuista joka keksi, että elämää on Lyydin masun ulkopuolella. Selma monesti napittaa pesästä nappisilmillään. Selma on myös karannut pesästä muutaman kerran ja sai jopa Ednan houkuteltua mukaan. Lyydi imettikin Selmaa tovin kunnes hoksasi, että “Mitäs ipana täällä teet? Pesään takaisin mars!”
Taimilla on usein turkki rutussaVaikka Taimi on pienin sitkeyttä löytyy jo ison kisun verran
Taimi on saanut pentueessa pahnanpohjimmaisen tittelin, koska on pienin pennuista. Pieni koko ei Taimia haittaa, vaan pärjää isommilleen sitkeydessä tissitappeluissa. Taimi on tomera ja toimelias pieni kissan alku.
“Haistanko mamman masun lähestyvän?” pohtii TenhoHaukotellaan ennen kuin hötkyillään, voisi olla Tenhon motto
Tenho on kollina tietysti pennuista isoin. Tenho taapertaa pesässä rauhallisen harkitsevaisesti. Tenho siis ei juuri hötkyile. Punnitessa Tenho pysyy rauhallisena eikä ole käynnistänyt kisuhälytystä piippauksella. Tenholla aukesi pennuista ensimmäisenä silmät kuuden päivän ikäisenä.
Pesässä on aloitettu jo pieniä paineja. Kovasti kaikki taapertavat ja käyvät pesän reunalla ihmettelemässä leikkikenttää. Ipanoita on ihana seurata ihmettelemässä ympäröivää maailmaa. Kovasti myös tassuilla kokeillaan pesän seinien verkkoja ja ei varmasti mene kauaa, kunnes hoksaavat kokeilla kiipeämistä ensimmäisen kerran.
Vaikka paljon taaperrellaan ja tutkitaan, on paras paikka edelleen Lyydin vieressä.
Viime viikon keskiviikkona päivällä Lyydillä käynnistyi synnytys. Synnytys ei mennytkään tällä kertaa hyvin vaan pennut syntyivät keisarinleikkauksella. Lyydin nähdessä ensimmäistä kertaa pennut, heräsi hänellä voimakas emonvaisto ja pennuista onkin huolehdittu siitä saakka pieteetillä. Alkuun Lyydi oli vaisumpi ja väsyneempi, mutta parissa päivässä hän jo piristyi huomattavasti. Olihan takana iso leikkaus ja emous on muutenkin energiaa vievää. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja pesässä voidaan nyt erinomaisesti.
Yhdessä on hyvä kölliä masulla. Pennut ovat tässä kahden päivän ikäisiäKasvaminen on väsyttävää hommaa
Pennut ovat kasvaneet todella hienosti. Lyydin masulla on viihdytty paljon ja sen huomaa jokaisen pikkuisen painossa. Erityisesti yksi sinitäplikkäistä ja ruskea ipana viihtyy nisällä pitkään.
Imuote säilyy vaikka nukkuessa 😀
Lilja on myös osallistunut pentujen hoitoon ja vahtimiseen. Alkuunsa Liljaa hieman jännitti pesän asukit ja pentuja nuuhkittiin varovaisesti. Kun Lilja oli pentuihin tutustunut, alkoi hän niitä säännöllisesti pesemään. Lilja yleensä käy pennut pesemässä, kun Lyydi on syömässä tai ottamassa hetken itselleen aikaa.
Kyllä ne Tädinkin hommat on uuvuttavia
Pentujen sukupuolista emme ole ihan vielä täysin varmoja, joten tarkkailemme vielä viikon verran hännän alusia. Väritykseltään pennut ovat sinitäplikkäitä ja ruskeatäplikäs. Viikon päästä pennut täyttävät kaksi viikkoa ja saavat silloin nimet.
Meillä kävi Lyydillä joulun jälkeen poikaystävä kylässä. Hurmaava poikakaveri oli Flor Dostoyanie Sibiris eli tuttavallisemmin Pobeda. Pobeda on kotoisin Siperiasta, Krasnojarskista, mutta asustaa nykyään Joensuussa FI*Igora kissalassa. Pobeda on kyllä aivan ihastuttava kolli. Luonteeltaan hän on rauhallinen ja harkitsevainen. Treffit sujuivat molemmilta hyvin, onhan molemmilla kokemusta treffailusta. Kävimme viikko sitten Lyydin kanssa tiineysultrassa ja Lyydi odottaa pentuja <3 !
Pobedalla on aivan ihanat tassut!Pobeda oli kiltti herraskisu treffeillä ja kuristen liehakoi ja haki Lyydiä.Ja kyllähän se Lyydi lämpeni näin hurmaavalle herralle <3
Lyydin tiineys on sujunut tähän mennessä hyvin. Paino on noussut sopivasti ja ruoka on maistunut. Huomaa myös, että tiineyshormoonit vaikuttavat Lyydin mielialaan. Lyydi onkin viihtynyt erityisen paljon sylissä silityksistä nauttien.
Lyydi käykin jo mielessään listaa läpi tarvittavista pentutarvikkeista. “Kananameja, kitten tonnikalaa, leluhiiriä…”“Syön nyt monen edestä joten saisinko ekstra kananameja!”“Noniin ja pidetään ne namihanat auki”
Lyydi on emona lempeä ja huolehtivainen. Lyydi on myös antanut Liljan hoitaa pentuja. Lyydi ja Lilja ovatkin yhdessä hoitaneet, pesseet ja vahtineet pentuja. Lyydi on imettänyt jokaista pentua niin kauan kuin ovat kotopesässä asuneet.
“Enpäs kerrokkaan kuinka monen edestä syön kananameja!”
Pentujen laskettu aika on viikolla 9. loppupuolella. Vielä joutuu siis vauvoja odottamaan. Pentujen tuloon on jo kuitenkin hyvä alkaa valmistautumaan ja pesä Lyydille onkin jo viritetty perinteiseen paikkaansa.
“Onkohan Lilja jo alkanut valmistelemaan pentujen eskarin opetussuunnitelmaa?” pohtii LyydiLiljalla onkin jo selvästi uusi opetussuunnitelma työnalla. “Taaperrustreenit ja kiipeilyn alkeet -kurssin pidän pesässä” miettii Lilja
Niin siitä vaan on vuosi aikaa kun meille syntyi ensimmäinen pentue Lyydin Tulenkantajat. Synttäreiden kunniaksi haastattelimme sankareiden henkilökuntaa ja tietysti itse sankareita! Tässä siis heidän kuulumisia! Valokuvat isoista kisuista on omistajien albumeista.
FI*Purnukka Eino eli Edward
Mikä on lempiruoka:Katkarapu
Entä inhokki: Oceanfish
Lempilelut: huisku; pieni, pehmeä, vihreä pallo
Tässä Edward on vielä pieni viisiviikkoinen pojanpallero
Mistä tykkää:Sylissä olemisesta, päiväunista, lintujen katsomisesta, saalistusleikeistä
Mitä inhoaa: Pesua
Mitä tykkää touhuta: Samat kuin yllä eli olla sylissä, nukkua päiväunia, katsella lintuja ja leikkiä saalistusleikkejä.
Erikoistaito: Upeat hypyt
Ja jos et olisi kissa, niin mikä muu eläin olisit: Tiikeri
Edward suosikkitouhuissaan päiväunilla
FI*Purnukka Helvi
Mikä on lempiruoka:Itsy Bitsy aivan ilman muuta. Sitten ihan seotaan
Entä inhokki: Ei semmoista ole, mutta mieluummin kastikkeella kuin hyytelöllä
Lempilelut: ”Tampereen onki”, jonka Helvi otti mukaan. Se ON paras!
Viisiviikkoinen Helvi-Neiti
Mistä tykkää: Helvi tykkää ”seota”, olla suurtalousemäntä ja Viuhtin pesupalvelusta. Helvi on myös hyvää kiipijä.
Mitä inhoaa: Ei Helvi oikein inhoa mitään
Mitä tykkää touhuta: Parasta on nujuaminen ja juoksu Viuhtin kanssa
Erikoistaito: Kaiteella keikkuminen – Helvi on hyvä kiipeämään
Kerro jokin kommellus: Mökillä on radio, jossa on hipaisukytkin. Helvistä tuli innokas herättäjä, kun pienet pakarat toimivat radion herättäjänä. Sen lisäksi pakarat toimivat myös volyymin säädössä eli välillä radio alkoi pauhata 5:30 aika kovaa. Lisäksi Helville tuli muutaman kerran yllätyksenä, että korkeasta puusta pitää myös päästä pois.
Ja jos et olisi kissa, niin mikä muu eläin olisit:Aivan ehdottomasti lumileopardi!
Helvi valjaslenkillä mökillä
Helvin “isosisko”, norjalainen metsäkissa FI* Bellefoxys ValkeaaUnelmaa Concerthall eli tuttavallisemmin Viuhti
FI*Purnukka Tyyne
Lempiruoka:Maksa, tonnikala
Inhokkiruoka: Katkaravut
Lempilelut: Sulkaonki ja muovinen iso nutturaneula “hengetön”, jota Tyyne heittelee itselleen ja koska neula pomppaa odottamattomiin suuntiin pudotessaan lattialle, se on paras jahdattava.
Tomera Tyyne viisiviikkoisena
Mistä tykkää:Puissa lintujen kyttäämisestä
Mitä inhoaa: Vettä
Mitä tykkää eniten touhuta:Ulkoilla metsissä, kaivaa kuoppia. Sisällä peittää pöydillä olevia hedelmävateja ja unohtuneita kahvikuppeja serveteillä.
Erikoistaito:Tyyne osaa puhua luontevasti lähes äidinkielen tavoin oravaa, varista ja sinitiaista. Tyyne osaa peittää oman kuomullisen vessansa isolla karvalankamatolla öisin.
Kerro jokin kommellus:Tyyne oli asettunut nukkuvan ystäväni vatsan päälle ja nuollut tämän rinta- ja kainalokarvoitusta. Ystävä oli yrittänyt kiemurrella pakoon, mutta Tyyne oli murissut ja estänyt siten hylkäyssuunnitelmat siihen paikkaan. Tyyne jatkoi ystäväni tarmokasta ja mitä ilmeisimmin välttämätöntä puhdistamista, kunnes kuulin avunhuudot ja tulin nostamaan närkästyneen kissan pois.
Ja jos et olisi kissa, niin mikä muu eläin olisit:Jos Tyyne saisi valita, se olisi varmaan leijona.
Sama tomera ilme on Tyynellä edelleen
Upeita kisuja ipanoista on kasvanut! Kiitoksia kovasti Edwardin, Helvin ja Tyynen omistajille vastauksista ja kuvista! Ja ennen kaikkea:
Paljon onnea 1-vuotialle Edwardille, Helville ja Tyynelle <3 !