Viime viikon keskiviikkona päivällä Lyydillä käynnistyi synnytys. Synnytys ei mennytkään tällä kertaa hyvin vaan pennut syntyivät keisarinleikkauksella. Lyydin nähdessä ensimmäistä kertaa pennut, heräsi hänellä voimakas emonvaisto ja pennuista onkin huolehdittu siitä saakka pieteetillä. Alkuun Lyydi oli vaisumpi ja väsyneempi, mutta parissa päivässä hän jo piristyi huomattavasti. Olihan takana iso leikkaus ja emous on muutenkin energiaa vievää. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja pesässä voidaan nyt erinomaisesti.
Yhdessä on hyvä kölliä masulla. Pennut ovat tässä kahden päivän ikäisiäKasvaminen on väsyttävää hommaa
Pennut ovat kasvaneet todella hienosti. Lyydin masulla on viihdytty paljon ja sen huomaa jokaisen pikkuisen painossa. Erityisesti yksi sinitäplikkäistä ja ruskea ipana viihtyy nisällä pitkään.
Imuote säilyy vaikka nukkuessa 😀
Lilja on myös osallistunut pentujen hoitoon ja vahtimiseen. Alkuunsa Liljaa hieman jännitti pesän asukit ja pentuja nuuhkittiin varovaisesti. Kun Lilja oli pentuihin tutustunut, alkoi hän niitä säännöllisesti pesemään. Lilja yleensä käy pennut pesemässä, kun Lyydi on syömässä tai ottamassa hetken itselleen aikaa.
Kyllä ne Tädinkin hommat on uuvuttavia
Pentujen sukupuolista emme ole ihan vielä täysin varmoja, joten tarkkailemme vielä viikon verran hännän alusia. Väritykseltään pennut ovat sinitäplikkäitä ja ruskeatäplikäs. Viikon päästä pennut täyttävät kaksi viikkoa ja saavat silloin nimet.
Niin siitä vaan on vuosi aikaa kun meille syntyi ensimmäinen pentue Lyydin Tulenkantajat. Synttäreiden kunniaksi haastattelimme sankareiden henkilökuntaa ja tietysti itse sankareita! Tässä siis heidän kuulumisia! Valokuvat isoista kisuista on omistajien albumeista.
FI*Purnukka Eino eli Edward
Mikä on lempiruoka:Katkarapu
Entä inhokki: Oceanfish
Lempilelut: huisku; pieni, pehmeä, vihreä pallo
Tässä Edward on vielä pieni viisiviikkoinen pojanpallero
Mistä tykkää:Sylissä olemisesta, päiväunista, lintujen katsomisesta, saalistusleikeistä
Mitä inhoaa: Pesua
Mitä tykkää touhuta: Samat kuin yllä eli olla sylissä, nukkua päiväunia, katsella lintuja ja leikkiä saalistusleikkejä.
Erikoistaito: Upeat hypyt
Ja jos et olisi kissa, niin mikä muu eläin olisit: Tiikeri
Edward suosikkitouhuissaan päiväunilla
FI*Purnukka Helvi
Mikä on lempiruoka:Itsy Bitsy aivan ilman muuta. Sitten ihan seotaan
Entä inhokki: Ei semmoista ole, mutta mieluummin kastikkeella kuin hyytelöllä
Lempilelut: ”Tampereen onki”, jonka Helvi otti mukaan. Se ON paras!
Viisiviikkoinen Helvi-Neiti
Mistä tykkää: Helvi tykkää ”seota”, olla suurtalousemäntä ja Viuhtin pesupalvelusta. Helvi on myös hyvää kiipijä.
Mitä inhoaa: Ei Helvi oikein inhoa mitään
Mitä tykkää touhuta: Parasta on nujuaminen ja juoksu Viuhtin kanssa
Erikoistaito: Kaiteella keikkuminen – Helvi on hyvä kiipeämään
Kerro jokin kommellus: Mökillä on radio, jossa on hipaisukytkin. Helvistä tuli innokas herättäjä, kun pienet pakarat toimivat radion herättäjänä. Sen lisäksi pakarat toimivat myös volyymin säädössä eli välillä radio alkoi pauhata 5:30 aika kovaa. Lisäksi Helville tuli muutaman kerran yllätyksenä, että korkeasta puusta pitää myös päästä pois.
Ja jos et olisi kissa, niin mikä muu eläin olisit:Aivan ehdottomasti lumileopardi!
Helvi valjaslenkillä mökillä
Helvin “isosisko”, norjalainen metsäkissa FI* Bellefoxys ValkeaaUnelmaa Concerthall eli tuttavallisemmin Viuhti
FI*Purnukka Tyyne
Lempiruoka:Maksa, tonnikala
Inhokkiruoka: Katkaravut
Lempilelut: Sulkaonki ja muovinen iso nutturaneula “hengetön”, jota Tyyne heittelee itselleen ja koska neula pomppaa odottamattomiin suuntiin pudotessaan lattialle, se on paras jahdattava.
Tomera Tyyne viisiviikkoisena
Mistä tykkää:Puissa lintujen kyttäämisestä
Mitä inhoaa: Vettä
Mitä tykkää eniten touhuta:Ulkoilla metsissä, kaivaa kuoppia. Sisällä peittää pöydillä olevia hedelmävateja ja unohtuneita kahvikuppeja serveteillä.
Erikoistaito:Tyyne osaa puhua luontevasti lähes äidinkielen tavoin oravaa, varista ja sinitiaista. Tyyne osaa peittää oman kuomullisen vessansa isolla karvalankamatolla öisin.
Kerro jokin kommellus:Tyyne oli asettunut nukkuvan ystäväni vatsan päälle ja nuollut tämän rinta- ja kainalokarvoitusta. Ystävä oli yrittänyt kiemurrella pakoon, mutta Tyyne oli murissut ja estänyt siten hylkäyssuunnitelmat siihen paikkaan. Tyyne jatkoi ystäväni tarmokasta ja mitä ilmeisimmin välttämätöntä puhdistamista, kunnes kuulin avunhuudot ja tulin nostamaan närkästyneen kissan pois.
Ja jos et olisi kissa, niin mikä muu eläin olisit:Jos Tyyne saisi valita, se olisi varmaan leijona.
Sama tomera ilme on Tyynellä edelleen
Upeita kisuja ipanoista on kasvanut! Kiitoksia kovasti Edwardin, Helvin ja Tyynen omistajille vastauksista ja kuvista! Ja ennen kaikkea:
Paljon onnea 1-vuotialle Edwardille, Helville ja Tyynelle <3 !
Lyydi synnytti perjantaina aamulla 31.3. kolme potraa pentua. Synnytys meni hienosti. Lyydi oli koko synnytyksen ajan rauhallinen. Meille kätilöille jäi vain tehtäväksi seurata vierestä Lyydin hienoa suoritusta. Lilja-Tätikin oli taas mukana vahtimassa pentujen syntymistä.
Maitobaarissa on taas vakioasiakkaita! Esikoinen vasemmalla, musta kuopus keskellä ja keskimmäinen pentu oikealla.
Esikoisella masu täynnä maitoa. Vielä ollaan niin pieniä ettei napatynkäkään ole irronnut.
Keskimmäinen pentu unilla kuopuksen kanssa
Kuopus tekee tärkeää työtä. Nukkuu sitkeästi että kasvaa.
Pentupesässä kaikki on mennyt hienosti tähän saakka. Pennut syövät reippaasti, joten paino on noussut hienosti kaikilla. Tuntuu että pennut kasvavat silmissä! Vielä pesässä ei paljoa tapahdu. Möngitään Lyydi-Mamman masulle ja sitten möngitään torkuille. Pikku ipanat keskittyvät siis olennaiseen. Syömiseen, nukkumiseen ja kasvamiseen 🙂 .
Lyydi-Mamma hoitaa hellästi pentuja
Lilja on taas hienosti astunut tädin rooliin. Hän onkin viettänyt paljon aikaa pentupesän läheisyydessä varmistaen, että pennuilla on kaikki hyvin. Jos pesästä alkaa kuulua nälkäistä piipitystä, on Lilja mukana piippaamassa, että pennut varmasti saavat palvelua.
Lilja-Täti pesän päällä pentuvahdissa
Pentujen väritys näyttäisi olevan kaksi sinitäplikästä (SIB a 24) kuten Lyydi ja Lilja ja yksi musta (SIB n). Sukupuolet eivät ole vielä varmoja, joten seurailemme miltä hännän aluset näyttää.
Meillä kävi viime vuonna Lyydillä kylässä kolli Keravalta, pikimusta FI*Igora Brjatshislav SIB n, tuttavallisemmin Brat. Brat ihastuikin Lyydiin ikihyviksi ja liehakointi ja lemmenkujerrus Lyydille oli ahkeraa. Sulho oli siis vallan hurmaava herraskisuli. Rauhallinen, kiltti ja todella seurallinen. Mitä nyt morsmaikun liehakoinnilta kerkesi meitä ihmisiä huomaamaan.
Sitä ei ihan ensikatsomalla uskoisi, mutta kyllä, siellä se Brat kopissa on!
“Iltaa Brat! Tervetuloa meille!” toivottaa Lyydi
Ensin pitää kuitenkin tutustua nuuhkimalla Lyydin kuljetuskoppa
“Heippa vaan! Minä olen FI*Igora Brjatshislav”
“Mihin se viehkeä kissaneito meni?”
Kerkesi ihana Brat hetken leikkiäkin treffien loppusuoralla
Kävimme Lyydin kanssa tiineysultrassa ja treffit olivat oikein onnistuneet. Masussa näyttäisi majailevan ainakin kolme pentua! Meno masussa olikin jo kova kun pennut mylläsivät ja pyörivät ultrauksen aikana.
Lyydin odotus on sujunut oikein hyvin. Ruokahalu on ollut kova ja paino on noussut mukavasti. Varsinkin Lyydin kananaminhimo on kasvanut uusiin mittoihin ja useasti nameja pyydelläänkin. Välillä tiineys hieman väsyttää Lyydiä, mutta sehän on luonnollista. Se onkin hyvä ottaa välillä rennommin ja nukkua extra torkut. Menoa ja meininkiä kuitenkin riittää kun Lyydi innostuu leikkimään lelujen ja Lilja-siskon kanssa. Lyydin liikkeet vaan ei ole niin ketteriä kasvavan masun kanssa :D.
Lyydin emous edellisten pentujen kanssa meni loistavasti. Maitoa riitti hyvin ja pennut kävivätkin Lyydin masulla niin kauan, kuin meillä syntymäpesässä olivat. Lyydi tykkäsi kovasti leikkiä ipanoiden kanssa ja jos joku yltyi liian villiksi, Lyydi lempeästi pesemällä pisti pennut ojennukseen. Lilja-Täti osallistui myös tiiviisti pentujen hoitoon ja vahtimiseen. Lilja myös vastasi paljon ipanoiden esikoulusta. Luottavaisin ja innostunein mielin kovasti jo odotamme pentujen syntymistä!
Lyydi taitaa miettiä myllääkö masussa kolme vai useampi pentu
Pentujen määrästä viis, Lyydi-Mamma valmiina uuteen emouteen!
Lilja-Täti on tietenkin myös taas taustajoukoissa tiiviisti mukana
Lilja-Täti taitaakin jo pohtia uutta opetussuunnitelmaan pentujen esikoulussa
Kun Lyydi keskittyy mahan kasvatukseen…
…kerkeää Lilja vielä ottamaan rennosti ennen kuin uusi ipanoiden esikoulu alkaa
Pitää sitä Lyydi-Mammakin ottaa vielä rennosti ennen ipanoiden syntyä
Pentujen laskettu aika on aivan helmikuun alussa. Eli reilu kolmisen viikkoa pitäisi malttaa odottaa <3 !
Kesä tuli, kesä meni, ipanat kasvoivat isoiksi ipanoiksi ja lensivät omiin koteihin. Vuosikin kerkesi tässä vaihtumaan. Paljon on siis tapahtunut sitten viime postauksen. Eipä huolta, tässäpä hieman meidän kuulumisia kuluneelta viime vuodelta.
Harjoittelimme pentujen kanssa valjaissa oloa ja liikkumista. Harjoituksia ei tarvinut sisällä tehdä kuin pari kertaa, kun kaikki pennut osasivat niissä olla jo mallikkaasti. Sitten olikin aika siirtää harjoitukset parvekkeelle. Kaikki ipanat olivat kyllä uskomattoman reippaita ja rohkeita ulkoillessaan ulkoilmassa.
Helvi nuuhkimassa keväistä ilmaa parvekkeella
Eino reippaana parvekkeella
Tyyne poseeraa ruukun päällä mallikaasti
Kiipeilypuusta tulikin nopeasti ipanoiden lempi lymy- ja lepopaikka. Kovasti puuta pitkin kirmattiin ylös ja alas. Siellä torkuttiin kuin käytiin myös Lyydi-mamman masulla.
Helvin mielestä kiipeilupuun pesästä on hyvä kurkkia ja vaania
Eino on tainnut juuri herätä ylimmältä tasolta päikkäreiltä
Tyynen tyyli rentoutua puussa on vähintäänkin omintakeinen
Kyllä sitä mahtuu yhdessäkin puun pesässä olemaan Einon ja Tyynen mielestä
“Se oli kuule NÄIN iso se hiiri minkä sain kiinni!” Kertoilee Helvi
Meillä keväällä kasvoi muutakin siperiankissan pentujen lisäksi. Nimittäin koriste- ja hyötykasveja parvekepuutarhaamme. Taimikasvatus ja siperiankissankasvatus voi olla haasteellista yhdistää, mutta meillä kasvoivat kasvitaimet pienissä teltoissa ja kisutaimet telttojen päällä. Kasvitelttojen välit ja päälliset olivatkin kaikkien suosikkeja! Kasvilamppu mukavasti lämmitti turkkia, joten lampun alla oli aivan ihana torkkua niin yksin kuin kaverinkin kanssa.
Eino ja Tyyne valmiina päikkäreille, kunhan vain tassut pestään ensin
Tyyne ihmettelee kasvilampun loistetta
Välillä sitä on kiva nukkua ihan omassa kolossa, mutta tietenkin yhdessä! Vasemmalla Eino, alhaalla keskellä Helvi ja Tyyne oikealla
Onnistui Lyydiltä imetyskin teltan päällä. Välipalaa nauttimassa on Eino.
Kaikki ipanat saivat ihanat kodit ja niin tuli toukokuun puolivälissä aika heidän lähteä omiin koteihin. Ensimmäisenä pesästä lensi Vantaalle Helvi, jota siellä odottikin jo “kisuisosisko”, Norjalainen metsäkissa Viuhti. Seuraavana lähti Eino Helsinkiin ja viimeisenä Tyyne myöskin Helsinkiin. Haikein mielin saattelimme pennut maailmalle, mutta iloisin mielin odottaen, minkälaisia hauskoja uusia seikkaluja heille olisikaan luvassa uusien omistajiensa seurassa.
Kun pentupesä oli tyhjentynyt, oli myöskin meidän aika lähteä reissuun Rovaniemelle tyttöjen Mummilaan! Mummilassapa se vasta jännää olikin!
Lapissa luonto on villiä jo Mummin takapihalla. Sitä voi nähdä jopa jäniksen! Kyttäyspuuhissa Lyydi.
Suopursujen keskellä on Liljan hyvä vaania
Ja Mummin viherkasviviidakon keskellä torkkua
“Missäköhän se jänis oikein piileksii?” miettii Lyydi
Yhdessä siskon kanssa on mukava tassutella varvikossa.
Vaikka porot Lyydiltä ja Liljalta jäi Lapissa näkemättä, oli Mummilassa todella jännää ja hauskaa. Siinä lyhykäiseen meidän viime vuoden kuulumisia. Mukavaa ja iloista alkanutta Uutta Vuotta!
Tässä onkin taas päässyt vierähtämään aikaa viime postauksesta. Koko kisukompanja voi hyvin. Pennut täyttävätkin perjantaina jo 8 viikkoa. Niin se aika vaan vierähtää. Pennut ovat vallanneet jo kiipeilypuun. Ensimmäisenä sinne yritti Eino Lyydin perässä, mutta ei päässyt ensimmäistä tasoa pidemmälle. Ensimmäinen joka kipusi ylimmälle tasolle saakka, oli yllätys yllätys taas Tyyne 🙂 . Kovasti koitimme nostella Tyyneä ylätasolta pois, mutta Tyynellä onkin jo siperiankissan vahva päättäväinen luonne. Tyynepä ei helpolla luovuttanut vaan bumerangina kipusi aina vain uudestaan ylös. Lilja-Tädin oma rauha ylimmällä tasolla on siis mennyt, mutta onneksi hän pääsee kirjahyllyn päälle. Lilja myös nauttii päikkäreistä pentujen kanssa, varsinkin Helvin ja Einon.
Eino ei vielä ihan tässä vaiheessa uskaltanut ylimmälle tasolle kavuta. Vasemmalla kurkkii Helvi
Kiinteä ruoka maistuu hienosti pennuille. Montaa erilaista makua ollaankin jo maisteltu. Kanaa, tonnikalaa, sydäntä, maksaa, kalkkunaa. Ovatpa päässeet jo makustelemaan poroa ja karitsaakin. Gourmet ipanoita siis 🙂 . Tällä viikolla oli myös jännittävä reissu Lyydi-Mammalla ja pennuilla. Ensimmäinen eläinlääkärireissu. Lyydiä vähän matkustaminen jännitti, mutta pennut olivat kopissa rauhallisesti ihmetellen. Eläinlääkärin tutkimus jännitti hieman Einoa ja Helviä. Tyyneä tuntui vain häiritsevän ettei päässyt vipeltämään. Rokotuksetkin meni oikein mallikkaasti, eikä kukaan piipannut yhtään. Kotimatkalla autossa sitä vedettiinkin tirsoja.
Lyydi-Mamma ja Lilja-Täti ovat alkaneet leikkimään pentujen kanssa hurjia hippaleikkejä. Kaikki suorastaan nauttivat kovasti hurjasta vauhdista. Ipanat vaan alkavat olla kohta jo nopeampia kuin isot kisut 😀 ! Ovelasti pennut sujahtavat sohvan alle minne Mamma ja Täti eivät niin sukkelaan pääsekkään. Pennut ovat taas saaneet uuden turbovaihteen. Helvi on oikein vikkelä sulkahuiskun saalistaja. Hän harkitsee liikkeensä tarkkaan ja käy ripeästi kiinni. Tyyne taas kun lähtee huiskun perään niin sitä mennään eikä meinata. Ei ole väliä onko edessä esteitä, ne hypitään yli ja mennään perään. Eino taas luottaa saalistuksessa massaan ja hyppää koko pikkukollin suurella elopainolla huiskun päälle.
Nyt kun pennut ovat saaneet ensimmäisen rokotteenkin voidaan pian lähteä nuuskimaan ilmaa parvekkeellekin. Sturdista käsin näin alkuun ainakin.
Kuvat pennuista ovat viime vkolta kun he olivat noin 6,5 viikkoisia.
Tyyne on hienosti jo kiivennyt kiipeilypuun ensimmäiselle tasolle
Välillä Tyynelle painikaveriksi kelpaa myös tohveli
Taitaa jo Tyyneä väsyttää tohvelipainin jälkeen
Onneksi ei tarvise päikkäröidä yksin vaan voi kölliä yhdessä. Tyyne ja Helvi yhteisillä nokosilla
Ja kun uni iskee sitä on parempi vain ottaa tirsat, riippumatta miten ja mihin simahtaa. Eino simahtaneena nojaten kaappiin.
“Älä kuvaa! Me nukutaan nyt!”, tuumaa Tyyne nojaten Einoon.
Ja kun on aikansa torkuttu onkin taas pian aika leikkiä. Tyyne vasemmalla, Helvi keskellä ja Eino oikealla.
Eino taitaa olla vielä vähän uninen tai pohtii jotain tärkeää, esimerkiksi missä on Lyydi-Mamman maitobaari
Nyt sitä on jo aika leikkien! Helvi antaa leluhiirelle kyytiä!
Välillä mukava seurata muiden kisujen menoa, tuumaa Helvi.
Jaa-a sitä varmaan pitäisi jo kirmata johonkin
Nyt onkin Tyynen vuoro näyttää hiirelle saalistustaitojaan
Juoma-automaatti on palannut takaisin lattialle vakiopaikalleen pentujen kasvettua. Helvi ihmettelee mikäs se semmoinen automaatti on?
Nyt onkin Einon vuoro ihmetellä lirisevää laitosta.
Einoa taisi jäädä mietityttämään lirisevän laitoksen arvoitus.
Kaikkea jännää sitä riittää pikku kisuilla ihmeteltäväksi, miettii Helvi
Tässä kaikessa ihmettelyssä sitä tuleekin jo nälkä. “Saisinko sapuskaa kiitos!”, toivoo Helvi
Ja kun murkinat on mussutettu on aika taas käydä ruokalevolle. “Minä menen nyt ruokalevolle, älkää häiritkö”, ilmoittaa Eino
Kun pikku kisut ovat päivälevolla saa Lyydi-Mamma rauhassa teurastaa hurjaa saalistaan nitriilihanskaa 😀
Kun olet monta kertaa koittanut saada pennuista somaa yhteiskuvaa – tuskastellen heidän vikkelyyttään – osaavat he illan päätteeksi yllättää! <3
Tässä jäi kaikessa tohinassa yksi viikko väliä pentujen kuulumisia. Ipanat ovat kasvaneet kovasti ja pikku kisujen esikoulukin on jo alkanut. Kun pennut täyttivät neljä viikkoa, ei enää mikään pidätellyt heitä leikkikentän puolella. Seikkailu siis alkoi tutustumalla olohuoneeseen ja siitä muihinkin huoneisiin. Ensimmäisenä pentubarrikadin ylitystä yritti Helvi, mutta Tyyne oli ensimmäinen, joka onnistui kiipeämään pois leikkikentältä. Olohuoneessa on vipelletty siis kovaa kyytiä, mitä nyt pikku tassuista pääsee niiden luistaessa parketilla.
Esikoulukin on siis jo alkanut ipanoilla. Se tarkoittaa sitä, että pennut ovat alkaneet syömään kiinteää ruokaa ja käymään hiekkalaatikolla. Hiekkalaatikon tarkoituksen ensimmäisenä oivalsi Eino, sitten Helvi ja viimeisenä Tyyne. Vahinkoja ei ole kyllä kellään sattunut hiekkalaatikon ulkopuolelle. Hiekkalaatikolla osataankin jo käydä mallikkaasti. Ruoka maistuu hyvin jokaiselle pennulle, ja pian varmasti jo ymmärtävät kutsun syömään.
Kovasti pikku kisut leikkivät ja painivat menemään. Sylissäkin maltetaan jo olla ja leikkiä leluilla meidän ihmistenkin kanssa. Pennut haastavat myös kovasti Lyydi-Mammaa ja Lilja-Tätiä painiin. Isot kisut kylläkin pitävät pennut ojennuksessa pesemisellä, jos äityvät liian riehakkaiksi. Tämä kuitenkaan ei sovi pennuille, joten pesuotteesta kiemurrellaan pois ja kirmataankin kauheaa kyytiä karkuun häntä pystyssä.
Ovatpa pennut päässeet jo tutustumaan lähietäisyydeltä tuomiopäivän aparaattiin eli imuriin. Ensin imuri aiheutti kauhistusta, mutta toisella kerralla sen ääni ei enää häirinnyt leikkejä. Tulivat oikein viereen seuraamaan, mikä laitos se tämä on!? Kohta meillä taitaa olla kolme pikku työnjohtajaa valvomassa imuroinnin aikana työn laatua. Reippaita ja rohkeita pikku kisuja siis.
Viime viikolla meillä kävi myös odotettu vieras. Lyydin ja Liljan kasvattaja, FI*Mäntylän kissalasta Haukiputaalta. Isot ja pienet kisut poseerasivat hienosti, kun hän kuvasi heitä. Kuvat pennuista sohvalla, Lyydistä ja Liljasta ovat siis hänen ottamiaan.
Eino osaa poseerata jo hienosti
Helvi ei taida oikein malttaa vielä poseerata. Seikkailut odottaa selkeästi
Tyyne se malttaa jo olla paikallaan, ainakin hetken
Lyydi tietää ainakin miten poseerataan. Onhan hänellä tuttu kuvaaja kameran takana, jolle on jo tullut poseerattua ihan pikku kisunakin.
Liljapa osaa poseerata vielä coolimmin. Taitaa Täti miettiäkkin, että ottakaapa tästä mallia pikku kisut.
Lyydi ja Lilja näyttää vielä miten sitä poseerataan yhdessä. Tai sitten Lyydi on vain linssilude ja änki samaan kuvaan Liljan kanssa 😀
Tässä sitä kirmataan. Eino jahtaa pahaa aavistamatonta Tyyneä.
Tyyne pohtii mitä tapahtui
Tässä sitä kisutaan
Siskon voi saada pois kimpusta kertomalla vitsin. Tyyne ei tainnut ymmärtää Helvin kertomaa vitsiä
Ei tainnut kyllä Einokaan
Tytöt ottavat taukoa painimisesta. Tyyne vasemmalla ja Helvi oikealla. Tästä kuvasta myös huomaa kuinka pentujen silmien värit ovat jo alkaneet vaihtumaan
Välillä sitä pitää leikkiä leluillakin. Rapinapallot ovat olleetkin suosittuja.
Tyyne valmiina hyökkäykseen!
Tyyne ja Helvi seikkailemassa
Tyyne taitaa miettiä mihin kaikki painikaverit katosi
No jaa ei muuta kuin lelujen perään, totesi Tyyne
Eino köllii auringon paisteessa
Aurinko lämmitti mukavasti Einon turkkia.
Taitaa se Helvikin nauttia auringon paisteesta
Mikä on tämä outo valoilmiö, tuumii Helvi
Kun sitä on painittu ja puljattu aikansa, niin alkaa päikkäripaikan tähyily. Einoa ainakin jo väsyttää.
Helvi se löysikin mukavan pesän unille
Väsy onkin jo kova
Tyyne se ei ihan kerennyt pesään ennen kuin uni tuli
On se välillä matollakin mukava nukkua, tuumaa Helvi
Pennut täyttivät viime perjantaina jo kolme viikkoa. Meno pesässä ja leikkikentällä on muuttunut jo villiksi. Kovasti kisutaan, kirmaillaan, pompitaan ja kiipeillään. Lyydi-Mammalla ja Lilja-Tätillä on siis kovat ajat edessä. Mamma ja Täti selkeästi valvovat pesällä vuoron perään pentujen riekkumista. Pennuilta siis löytyy jo uusia vaihteita. Köpöttely, kirmaus ja pakki 😀
Pennut siis lähtivät viipottamaan pesästä leikkikentän puolelle. Monta kertaa kävivät Tyyne ja Eino kuikuilemassa, miltä maailma näyttää pesän ulkopuolella. Lyydi vain oli eri mieltä siskon ja sen veljen seikkailuhaluista. Lyydi kantoikin pennut pesän ovelta takaisin pesän perukoille. Vaikka Mamma ja Täti päivystivät portsareina oven suulla, ei mennyt kauaakaan kuin Tyyne päätti tutkia leikkikenttää pesän ulkopuolella ja pian se Einokin seurasi perässä. Helvi tyttö keräsi rohkeutta päivän ja niin oli hänkin seikkailemassa.
Lyydi saa myös osansa pentujen painihaluista. Eino haastaa Mammaa painiin
Vai onko Eino sittenkin vain vailla pesua?
Eino kuikkii pesän suulla lähtisikö sitä jo seikkailemaan vai jäisikö pesään. Pikku kisu on siis jo suurten valintojen edessä 🙂
Vielä tuolloin pesä ja Lyydin seura voitti.
No Helvihän se siinä! Välillä onnistuu näitten vipeltäjien kuvaus. Harvinaista herkkua, että ovat hereillä paikallaan 😀 Taustalla Eino hyytyneenä 🙂
Taitaa Helvi miettiä kenen kanssa sitä painisi kun sisko ja veikka nukkuu.
Nyt on Helvikin uskaltautunut jo leikkikentän puolelle! Reipas pikku kisu!
Jaahas sitä on Tyyne haastamassa Einoa painiin. Niin kuin näkyy, ei ole pentujen kuvaus enää niin helppoa 😀
Välillä pitää pestä kuitenkin tassu. Vai miettiikö Tyyne sittenkin vain lisää koiruuksia?
Tässä Tyyne seikkailee leikkikentällä turvallisesti Lilja-Tädin valvonnassa.
Lyydin kainalossa on Tyynen hyvä olla <3 Eino vasemmalla ja Helvi oikealla
Ruokatauko! Lyydi hoitaa imetyksenkin välillä siperiankissa-tyyliin
Kun on masu täynnä maitoa, sitä on mukava käydä päikkäreille. Edessä Helvi ja takana Eino.
Hyytyyhän se vauhtimimmi Tyynekin välillä.
Se onkin taas Lilja-Tädin pesävuoro. Ylhäältä alas Eino, Tyyne ja Helvi.
Vaikkei Liljan masu ihan toimi samalla lailla kuin Lyydin, niin toimii se hyvin päikkärialustana.
Pennut täyttivät tämän viikon perjantaina kaksi viikkoa, joten heidän oli aika saada nimet. Pentueen nimeksi tuli Lyydin Tulenkantajat. Joten saanen esitellä pennut!
Tämä tässä on esikoispoika Eino. Alkuviikosta Einolla oli vielä silmät raollaan.
Voi kauhea kun Einoa väsyttää. Vähemmästäkin pikku kisu uupuu, varsinkin jos on harjoitellut kävelyä.
Kukkuu! Tämä pieni on keskimmäinen tyttö Helvi.
Kovin on Helvikin väsynyt taaperrustreenien jäljkeen. Lyydi-Mamman kainaloon onkin mukava nukahtaa.
Tämä tässä on pahnanpohjimmainen tyttö Tyyne.
Tyyne on kovin pennuista taapertamaan pesässä.
Tyyne osaa myös nukkua jo siperiankissa-tyyliin
Kyllä se Helvi-siskokin taitaa jo selkäköllötyksen.
Vaikka kaikki pennut jo kovasti pesässä seikkailevat on Lyydi-Mamman masu silti paras paikka
Tässä siis Lyydin Tulenkantajat vasemmalta oikealle: Tyyne, Helvi ja Eino
Videoita pennuista tulen laittamaan meidän Instagramiin
Pennut kasvavat kovaa kyytiä. Maito maistuu hyvin ja painoa on siis tullutkin loistavasti lisää. Kaikilla pennuilla on myös alkanut silmät aueta. Uusia taitojakin on opeteltu. Tytöt ovat kovasti harjoitelleet jo etutassujen pesua. Poika taitaa keskittyä vain olemaan maitobaarikärpänen 😀 Pesässä taaperretaan jo menemään, vielä tosin tutisevin tassuin. Video kuopuksen taidonnäytteestä instagramissa. Pennuilla ei ole vielä nimiä, mutta ensi viikolla vietetäänkin jo kissanristiäisiä!
Kyllä kelpaa kölliä kun on masu täynnä maitoa. Vasemmassa reunassa keskimmäinen tyttö, ja kasassa alimmaisena kuopus tyttö ja päällä esikoinen poika.
Poika yleensä löytyy pesältä Lyydin maitobaarista 😀
Kyllä se poika kerkesi kuvauksiinkin 🙂
Kukas se siinä kurkkii? Keskimmäinen tyttöhän se siinä!
Kovasti koittaa keskimmäinen taistella unta vastaan.
Tämä se onkin kuopus tyttö
Kuopus alla ja esikoinen päällä
Tässä Lyydi-Mamma näyttää pennuille mallia miten öllötetään siperiankissa tyyliin.